perjantai 30. joulukuuta 2016

Alamäkeen


Jaa, jaa... Kylläpä on aika vierähtänyt. Vointini on ollut sellainen, etten yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi kirjoitella, enkä ole jaksanut...

Marraskuun loppu ja joulukuu on ollut hirmuista vauhtikiitoa. Äitini sanoi että olen kuin maniassa. Hetkeäkään en ole voinut olla paikallani ja liikuntamäärät kasvoivat hurjiksi. Yksinkertaisesti en vain ole jaksanut keskittyä esim. blogiin tai mihinkään muuhunkaan. N.kolmeen kuukauteen en avannut edes telkkaria, saati lukenut tms. Tuntui kun pursuaisin energiaa! Ja samalla syöminen on alkanut tökkimään. En ole malttanut oikeastaan edes pysähtyä syömään kunnolla ja energiamäärät alkoivat tippua. Siitä voimistui tietenkin tämä sama oravanpyörä, jossa olen ollut reilut kymmenen vuotta. Syöminen alkoi ahdistaa, kauppareissut ovat yhtä helvettiä, levon salliminen entistä vaikeampaa... Ja nyt parin viime viikon aikana tuli voimattomuus ja väsymys, joka saattaa iskeä aivan yllättäen. Olen luisunut todella nopeaan tahtiin täysin sairauden valtaan, vaikken sitä haluaisikaan myöntää...

Hoitajat ja terapeutti huolestuivat toden teolla. Puhuttiin jopa terapian keskeytyksestä, johon en kuitenkaan suostunut. Kävin lääkärin vastaanotolla. Sovittiin, että hoitajien käyntejä tiivistetään ja mahdollisuuksien mukaan myös terapiaa. Osastolle meno on myös vaihtoehto, mutta lääkäri ei halunnut minua siihen pakottaa, koska tähän mennessä sairaalahoito ei ole koskaan kantanut kovin pitkälle. Minun täytyisi itse 100prosenttiseti haluta apua osastolta, jotta siitä todella hyötyisin. Tietenkin jos muutun täysin itsetuhoiseksi on sairaalahoito välttämätön. Tai jos somatiikassa jokin pettää, lopetan syömisen täysin tms. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vaan saan tämän onnistumaan kotona vapaaehtoisesti, kantaa se minua pidemmälle kuin pakkohoito.
Terapeutti on ottanut minut todellakin huolehtiakseen ja loman aikana viestittelen hänen kanssaan päivittäin. Hoitajan kanssa käydään mm kaupassa, leivotaan, laitetaan ruokaa, ulkoillaan...
Lääkäri tosiaan sanoi, että minulla on takanani niin pitkä sairashistoria, että he eivät oikein enää tiedä kuinka minua auttaa. He tekevät kaikkensa minua tukeakseen, mutta jos en itse ota apua vastaan ja tilanne ei kohennu, he eivät voi tehdä mitään. Sitten loppuisi terapia, enkä sitä luultavasti tulisi enää saamaan. Alan olla kroonistunut. Mutta, kaikesta huolimatta, TOIVOA EI OLE MENETETTY! Toipuminen on lopulta kiinni vain minusta itsestäni! Tiedän monia, jotka ovat sairastaneet vuosikymmeniä ja silti toipuneet, joten minulla on toivoa! Eteenpäin!

Fysioterapeutti kielsi siis ehdottomasti kuntosaleilun, kunnes tilanne on selvästi kohentunut. Myös ravitsemusterapeutti puuttui liikkumiseeni ja lenkkeilyä on rajoitettava. Saan kyllä liikkua, mutta vain niin etten väsy liikaa ja todella nautin siitä mitä teen. Kunpa osaisin kuunnella paremmin kroppani viestejä...

Nukkunut olen öisin melko hyvin, kylläkin levottomasti. Yhtenä yönä tipuin 120cm leveästä sängystäni ja säikäytin Lunan todenteolla! En ole koskaan aiemmin tippunut sängystä! Kyllä nauroin yöllä katketakseni kun selvisin säikähdyksestä. :D Monena yönä olen myös herännyt omaan huutooni ja yhtenä yönä potkaisin Lunaa täysillä kun se tuli haistelemaan minua. Näin unta, että joku yritti tulla tappamaan minua. No joo... :D Luna raukka...
Lopetin tosiaan viimeisenkin väsyttävän lääkkeen ja olen tiputtanut melatoniinin annostusta reilusti. Tarkoitus olisi pikkuhiljaa lopettaa se melatoniinikin. Olen kuitenkin levänneemmän oloinen ilman lääkkeitä, vaikka yöt ovatkin välillä vauhdikkaita. Nyt on kuitenkin tärkeää, että saisin levättyä, joten jos unet taas menevät niin en ole täysin lääkkeitä vastaan. Mutta tietenkin haluaisin pärjätä ilman! En ole nukkunut ilman lääkkeitä kuuteen vuoteen, joten on todellinen ihme, että olen nukkunut näinkin hyvin! Olen aina ollut huono nukkumaan...

Osa syy vauhdikkuuteeni on saattanut olla tuo lääkkeitten vähennys/lopetus. Mutta olen tuntenut saavani osan sitä aitoa itseäni takaisin kun en ole jatkuvassa usvassa. Uskon, että tilanne tästä tasoittuu.

Nyt tehtävä numero yksi on levätä ja rauhoittua. Opetella taas nauttimaan hetkestä. :)

Joulukuun alussa käytiin siskon ja äitin kanssa Tallinnassa ja joulumarkkinoilla! Oli oikein onnistunut reissu. :) Ostin paljon teetä ja suklaata.
 
Ratsastamassakin olen käynyt ja vein karvanenille ison kasan jouluomenia! Hyvin maistui.
 
Hoitajan kanssa leivottiin koko meidän perheelle piparit. Tuli niitä itsekin muutama popsittua.
 
Joulun olin vanhemmillani ja siellä oli myös siskoni perheineen ja veljeni. Oli melko touhakkaa, joten en jaksanut olla porukoilla kun yhden yön. Mutta mukavaa oli kuitenkin. Roki poseerasi tonttulakin kanssa. :)

Luna sai lahjaksi mm. tämän pehmopossun. Itse sain mm. muumiastioita, kalenterin, kirjan, kosmetiikkaa, suklaata, teetä, sukkia, mariskoolin... Sain enemmän lahjoja kun olin odottanut!
 
Kävin isän kanssa mummoni haudalla ensimmäistä kertaa... Vein sinne kivisen enkelin. <3
 
En ole lukenut piitkiin aikoihin ja eilen aloitin tämän joululahjaksi saamani ihanuuden!
 
 
Tästä tämä elämä taas lähtee rullaamaan paremmille poluille! Välillä tulee takapakkeja, mutta kyllä niistä taas ylös noustaan.
 
Pian on uusivuosi ja uudet kujeet! Huomenna menen vanhemmilleni Lunan kanssa ja toivon, ettei Luna ihan kuolisi siihen paniikkiin, mihinkä se joutuu aina rakettien vuoksi...
 
Ihanaa ja toiveikasta uuttavuotta kaikille!
 
 
 
 
 
 
 


torstai 10. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa!


En ole lopettamassa bloginpitoa vaikka nyt ei olekaan ollut voimia kirjoitella. Viime postauksesta on todella kauan! Anteeksi.

Tänä aikana on tapahtunut paljon. Minulla on mennyt hyvin ja huonosti. Lääkkeen lopetus aiheutti aikamoiset vieroitusoireet. En nukkunut ja ahdistus kasvoi aivan kamalaksi. Vähensin syömistä hirmuisissa läskiahdistuksissa ja sain oloni entistä huonommaksi. En tunne nälkää, mutta sain vatsakipuja, tärinöitä ja poissaolevan olon. Lopulta päätin, etten voi jatkaa kituuttamista. Haluan jaksaa tehdä asioita. Aloin jälleen syömään enemmän ja olo koheni heti! Päätin laittaa vaa'an piiloon, enkä enää vahtaa painoani. Lisäksi tietoisesti olen vähentänyt mahani tuijottelua peilistä ja "vatsamakkaroiden" kauhistelua saunan lauteilla. Helppoa tämä ei ole ollut, mutta todella helpottavaa! En määrittele enää sitä voinko syödä vaa'an luvun perusteella. Lisäksi mahani turpoaa helposti syönnin jälkeen, joten päätin lopettaa sen kauhistelun, syömistä kun ei voi välttää. Nukkumisen sain reilaan tuhdilla annoksella melatoniinia. Unentarpeeni on kuitenkin selvästi vähentynyt lääkkeen lopetuksen jälkeen ja se on mennyt normaalimpaan suuntaan. Aiemmin saatoin nukkua kellon ympäri ja nyt riittävät n. 8 tunnin unet. Lisäksi saatan kyllä torkkua päivällä jos ei ole kiireitä, mutta en nuku monen tunnin päiväunia niinkuin aiemmin. Elämä on selvästi kirkastunut sen ainaisen usvan takaa. Ahdistuksia tulee aika ajoin, mutta ne menevät ohi. Se kamala ahdistus lääkkeen poistuttua elimistöstä meni lopulta ohi kun jaksoin keskittyä vain niihin mukaviin asioihin ja antaa itselleni armoa ja vain levätä. Terapeutti suositteli jonkin uuden lääkkeen aloitusta, mutta onneksi pidin pääni, sillä olo on nyt helpottunut.


Jäkiruuaksi jogurttimanteleita ja jouluteetä!
 
 
 Mitä arkeeni sitten on kuulunut tämän tauon aikana?
Olen nähnyt ystäviäni, kylläkin aivan liian harvoin.
Olen käynyt Lunan kanssa agilitytreeneissä ja tajunnut kuinka uskomattomasti Luna lukee minua ja kehonkieltä. Sanoja ei todellakaan tarvita. Ihan sama juttu siis arjessakin, ei vain treeneissä. Eläimen ja ihmisen suhde voi olla todella ihmeellinen. Viime treeneissä sain yksityisvalmennusta kun muut treenaajat jäivät pakkasenpelossa kotiin. No, oli ainakin tehokas treeni minulle ja koiralle!
Olin myös kisatalkoissa agilityhallilla ja sain taas uusia tuttuja ja huomasin jaksavani monta tuntia fyysistä työtä.
Tallilla käynnissä on ollut vähän taukoa huonon sään ja muiden esteiden takia, mutta viime sunnuntaina pääsin taas hevosen selkään! Toivottavasti pääsen lumien tultua säännöllisesti ratsastamaankin.
Olen käynyt myös säännöllisesti kuntosalilla ja pilateksessa. Olen jäänyt pilatekseen aivan koukkuun!


Tunnille menossa.


Hoitajat ovat käyneet luonani lähes viikottain ja olemme jutelleet paljon ja käyneet jopa yhdessä lenkillä.
Terapiassa olen käynyt myös kerran-pari viikossa. En voi tarpeeksi kehua terapeuttiani! Hän on aivan mahtava. Ei mikään pään silittelijä ja todellinen koutsi! Välillä tosin hirvittää kaikki haasteet. En tiedä olenko valmis... Onneksi terapeutti on sanonut ettei meillä mikään kiire ole. Kuitenkin minun on sitouduttava muutoksiin. Olen saanut paljon uusia oivalluksia itsestäni, käyttäytymisestäni ja sairauksistani. Kirjoitan niistä varmasti jatkossa lisää.


Venäjältä tuotu lahja <3
 
 
30.10 minulla oli synttärit. Mitenkään en niitä juhlinut, kun kaverit olivat menossa ja vanhemmat Italian reissulla. Vietin paljon aikaa tätini kanssa vanhempieni ollessa poissa ja sain häneltä aivan mahtavan lahjan! Ison kassillisen mustaa teetä ja teemukin! Olin haljeta onnesta <3 Vanhemmiltani sain jälkikäteen lumihevonen-muumimukin ja -kulhon.
Siskoni tulee ensi viikolla perheineen tänne Itä-Suomeen, joten vietämme ehkä jonkinlaisia yhteissynttäreitä. Hänen syntymäpäivänsä olivat pari päivää sitten ja isoveljeni synttärit ovat ensi viikolla. :D Olemme kaikki sisarukset skorpioneja ja syntyneet tasaisesti viiden vuoden välein. :)

Vaikka ulkoisesti ja henkisestikin menee yllättävän hyvin, niin terapeuttini pudotti minut tänään todellisuuteen. Olen jotenkin jumittunut mukavuusalueelleni ja teen tiettyjä asioita aivan sairauden pillin mukaan. En tiedä kuinka pääsisin eteenpäin. Pelottaa. Terapeutti sanoi että valehtelen itselleni kaiken olevan hyvin. Todellisuudessa en ole lähelläkään tervettä. Työtä on valtavasti. Minun täytyy uskaltaa kokeilla uutta ja erilaista. En voi elää elämääni tässä pienessä kuplassa. Välttelen ahdistusta aiheuttavia asioita. Onneksi en ole yksin. Minulla on paljon tukea antavia ihmisiä ympärillä. Nyt vain täytyisi uskaltaa.

Mutta nautitaan nyt tästä lumisesta marraskuusta! Ei tiedä milloin se lumi taas muuttuu loskaksi... Kirjoittelen!

 

maanantai 3. lokakuuta 2016

Lääkkeistä



Syön lääkärin määräämänä kolmea psyykelääkettä plus monivitamiini- ja kalkki + D-valmistetta.
Jo parin vuoden ajan minua on vaivannut eräs inhottava sivuoire, johon aiemmin lääkärit eivät ole ottaneet mitään kantaa. Sinänsä tämä oire ei ole käsittääkseni terveydelle kovin haitallinen, mutta sitäkin ärsyttävämpi. Pari viikkoa sitten kävin hoitajan pyynnöstä verikokeissa ja selvisi että eräs arvo on minulla aivan päin prinkkalaa. Tänään sitten lääkäri soitti minulle. Yksi näistä kolmesta lääkkeestä mitä ilmeisemmin aiheuttaa vaivan ja lääkäri kehoitti minua lopettamaan lääkkeen välittömästi. Nyt olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Inhoan tätä kyseistä lääkettä, koska se on vahva psykoosilääke, enkä ole ollut psykoosissa aikoihin. Mutta yritin lopettaa lääkettä omin päin viime keväänä ja sain todella voimakkaat vieroitusoireet. Olin todella ahdistunut ja itsetuhoinen. Ja nyt lääkäri sanoi, että minun täytyisi lopettaa lääke suorilta kokonaan! Väkisinkin aloin epäillä lääkärin ammattitaitoa, mutta kai minä nyt teen kuten sanottiin... Vastaavaa lääkettä ei kuulema ole, joten parempi että lopetan sen syönnin kokonaan. Tavallaan olen todella innoissani, tavallaan peloissani. Entä jos en kestä vieroitusoireita? Unen saanti on myös ongelma, koska tämä lopetettava lääke turvasi unen saannin. Sain ohjeeksi nostaa vastaavasti erästä toista syömääni lääkettä, joka on väsyttävä. Toivotaan nyt, että uni sillä tulisi...

Tällaisia ajatuksia tähän maanantaihin. Nyt suuntaan agilitytreeneihin! Tänään alkaa talvikausi, joka tarkoittaa uutta ryhmää ja uutta kouluttajaa. Jännää!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Treeniä ja mökkeilyä

Hellou ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Kävin eilen saleilemassa äitini kanssa. Oli mukavaa kun oli juttuseuraa. Salilla, jossa käyn, on lauantaisin naisten vuoro klo 9-11. Äitini sanoi, että voisi jatkossakin tulla lauantaisin mukaani, kun salilla ei ole miehiä. Kivaa! :)
 
 


 
On ollut hurjaa huomata, että parissa laitteessa olen saanut jo nostaa painoja! Hui.
(Vaikka edelleen mennään kyllä tosi pienillä painoilla.)
 

 
Saa nähdä kuinka kauan tämä saleiluintoni oikein jatkuu...
 
 
Treenin jälkeen juon proteiinijuoman. Olen kokeillut muutamaa erilaista juomaa ja suklaa-maku on tullut suosikikseni. Ihan kuin kaakaota joisi. :)
 
 
 
Tänään olin päivän mökkeilemässä vanhempieni ja koirien kanssa. Käytiin pitkällä kävelyllä, nostettiin porkkanat maasta, siivoiltiin ja syötiin. Tarkoitus oli käydä veneilemässä, mutta sää oli sen verran sateinen, että päätettiin jättää se väliin. Katsotaan jos nyt syksyllä vielä joku viikonloppu tulisi lähdettyä mökille. Riippuu kovasti keleistä.
 
Eipä minulla muuta tällä kertaa. Toivottavasti teillä on ollut yhtä mukava viikonloppu kuin minulla!
 

lauantai 10. syyskuuta 2016

Mitä minulle kuuluu?


En olekaan hetkeen kirjoitellut kuulumisiani.

Minulla menee, no, hyvin. Käyn Lunan kanssa agilitaamassa, ulkoilen, aloitin pilateksen ja käyn tallilla kerran viikossa sekä vanhempieni luona iltaisin.

Viime viikonlopun olin siskoni luona etelä-Suomessa. Perjantain kiertelin yksikseni Helsingin keskustassa kun siskoni nukkui yövuorojen univelkoja pois. Löysin kaikkea pientä kivaa esim. lunalle uudet kupit, sukkia, meikkejä jne. La-su olimme äidin kanssa siskoni luona touhuamassa lasten kanssa. Oli mukavaa, mutten jaksanut taaskaan tehdä niin paljon kuin olisin halunnut...


Mörkö huoneessa

Lintu kaupanhyllyllä
 
 
Ensi viikolla aloitan myös psykoterapian. Löysin aivan mahtavan terapeutin, jonka kanssa tulemme loistavasti juttuun. Vai mitä kertoo se, että puhuimme tutustumiskäyntini aluksi 15min pokemon go´sta? :D Tällä terapeutillani on loistava huumorintaju ja ajatukset sopivat muutenkin yhteen kanssani. Odotan jo kovasti, että pääsemme työsentelemään todella.
 
 
 Pälli
 
 
En ole lähiaikoina jaksanut juuri nähdä ystäviä, mutta eilen olin Kuopiossa Matkuksessa ja Ikeassa shoppailemassa erään ystävän kanssa. Ja oli aivan mahtava reissu! Ylitin itseni syömällä Picnikissä ja kävimme jälkkäreillä Arnoldsissa. En ollut koskaan aiemmin ostanut mitään Arnoldsista ja olihan se herkkua!
 
 
Kinuski-minidonitsi
 

Ostin Stadiumista salivaatteia: housut ja paidan. Urheilurintaliivit Cubuksesta.
 

New Yorkerista housut, t-paita ja toppi.
 

Tigeristä käsipainot ja kookossuklaata! :P
 
 
Kävin viikolla vyöhyketerapiassa ja juttelin hierojani kanssa. Hän kannusti minua menemään kuntosalille, jotta alkaisin saada lihaksia tähän rimpulaan kroppaan. Hauduttelin ajatusta ja tänään raahauduin salille! Ostin tosiaan Stadiumista nuo uudet salivaatteetkin, jotta treenaaminen olisi kivaa. Koska olen vasta toipumassa, on tärkeää, että aloitan salitreenit varovaisesti ja tarpeeksi kevyesti. Lisäksi päätin juoda jokaisen treenin jälkeen palauttavan proteiinijuoman, jotta paikkaisin salilla kulutettua energiaa ja lihakset saisivat proteiinia.
 
 
Ostin uudet salikengätkin
 
 
Mitäs sitten syömispuolelle kuuluu? Nyt ihan hyvää! Pitkään jauhoin edestakaisin: söin vähän enemmän josta seurasi ahdistusta ja vähensin syömisiä entisestään. Siskon luona käydessä tajusin, etten voi jatkaa näin. Olin siellä jatkuvasti väsynyt, enkä jaksanut juuri touhuta lasten kanssa. Ja tämä väsymys johtui varmasti juurikin niukasta energian saannista. Ravitsemusterapeuttikin sanoi, että elimistöni käy säästöliekillä, koska syön niin vähän. Hän sanoi, ettei kroppa jaksa kauaa. Niinpä päätin, että nyt saa loppua tämä kituuttaminen! Olen lisäillyt syömisiä pienillä jutuilla: puuroon voisilmä, pähkinöitä ja suklaata jälkiruuaksi yms. Ja olo on aivan erilainen! Herään aamuisin viimeistää puoli yhdeksän, eikä minun ole tarvinnut nukkua päiväunia, toisin kuin aiemmin.
Tiedän, että väsymystä tulee varmasti jossain vaiheessa ja sitten lepään. Mutta nyt kun on energiaa niin touhuan!
 
 
Uudet pökät!
 
 
Eli kokonaisuudessaan tällähetkellä minulla menee oikein hyvin. Vointini on kuitenkin hyvin aaltoilevaa, joten odotan jo kauhulla sitä huonompaa jaksoa. Nyt kuitenkin nautin tämän hetken olostani täysillä!
 
 
 
 

 

torstai 1. syyskuuta 2016

Minun asuntoni: kylpyhuone


Kylppäri on asunnossani todella pieni, niinkuin keittiökin, mutta toimeen on tultu!


 
 
Pyykkikorille en ole keksinyt mitään järkevää paikkaa, joten se on ollut pesukoneen päällä silloin kun kone ei ole päällä. :)


 
 
Suihkuverho on lintukuvioinen ja olen aivan ihastunut siihen, joten en ole vaihtanut sitä vielä kertaakaan erilaiseen.
 
 
Pesualtaan kaapinovet vuokraisäntä vaihtoi uusiin kun edelliset halkeilivat. Suihkussa käydessä vesi lentää kaapinoviin saakka, joten saa nähdä kuinka kauan nämä uudet kestävät...
 
Siinäpä pikaisesti kylppärini.
 
Nyt rupean pakkailemaan, sillä huomenaamulla aikaisin lähden pariksi yöksi siskoni luo etelä-Suomeen. Tiedossa on shoppailua ja lasten kanssa puuhastelua. Päivittelen lisää reissun jälkeen!
 
 

tiistai 23. elokuuta 2016

Minun asuntoni: takapiha

 
Asun siis pienessä rivitalo-yksiössä, joten minulla on myös pienenpieni takapiha.
Takapiha on todellakin pieni, mutta hyvä näin koiran kanssa. Koiran voi tarvittaessa päästää tarpeilleen takapihalle. Tosin Luna ei tee takapihalle edes pissejä, koska se katsoo sen osaksi asuntoa. :D
 
 
 
 
Nurmikon hoito kuuluu vuokralaiselle. Iskä on tähän asti käynyt leikkaamassa nurmen siimaleikkurilla.
Taloyhtiö hoitaa pensasaidat, vaikka niiden leikkuuta kyllä saatiinkin odotella...
Porttia ei takapihalla vielä ole, mutta iskä lupasi sellaisen joskus vielä kyhätä. Lunahan pysyy pihalla ilman porttiakin,
 

 
 
Osa takapihasta on laatoitettu puulaatoilla. Äiti ja iskä toivat tuparilahjaksi lasisen pöydän ja tuolit. Nyt on jo sen verran viileää, ettei takapihalla juuri ole tullut istuskeltua...
 
 
 
 
Sain muutama viikko sitten vielä syyskukan takapihalle. Kesäkukat kuihtuivat mökkeilyloman aikana...
 

 
 
Tällaisen viherkasvin hankin pöydälle, mutta sen nimeä en tiedä. Kestää kuulema hyvin viileneviä ilmoja.
 
 
 
Siinäpä oli nopeasti esiteltynä pieni takapihani. Paljoa siellä en tänä kesänä ehtinyt oleskella kun olin parhaat kesäpäivät mökillä ja osastolla. No, ensi kesänä sitten!